ROSVOT-ILTA Toukolassa ma 13.5. klo 18

Toukolassa 13.5. klo 18 järjestettävä 1800-luku henkinen tilaisuus on avoin ja maksuton kaikille kiinnostuneille. Lepsämän taitavat leipurinaiset loihtivat kahvioon ajankuvan kahvileipää, jota partiolaiset myyvät.

Illan alustaa Lepsämän läpikotaisin tunteva Pentti Lahdenvuo, joka kertoo miksi juuri Lepsämä oli keskeinen paikka näiden historian tapahtumien osalta. Matti Vanhanen jatkaa ja kuvaa seutua ja oloja tuon ajankohdan historian silmin. Kivi-juhlien Meebu Lahdenpää ja Katriina Honkkanen ovat paikalla kertomassa ”Rosvot – balladi joutomiehistä” -produktiostaan ja siitä miksi juuri tämä näytös valittiin Taaborinvuorella 26.6.- 18.8. esitettävään ohjelmistoon. Katriina sekä itse rosvojoukon johtaja Mikko (eli näyttelijä Timo Vesterinen) esittävät illassa lauluja näytelmästä. Tervetuloa!

> Kivi-juhlat Taaborinvuorella 2019

Järjestäjä: Lepsämän kyläyhdistys ry

 

YLEISTEN ALUEIDEN KEVÄÄN SIIVOUSTALKOOT su 5.5.2019 Lepsämän ja Lintumetsän alueella

 Jätesäkkien noutopisteet ovat sunnuntai aamupäivästä lähtien
ns-talo Toukolan piha (Lepsämänkaari 4) tai
Kuusirinteen kerhotalo (Herontie 1).

Jätteiden keräysaika su-ti 5.-7.5 ja täydet roskasäkit viedään mielellään Toukolaan tai Kuusirinteen kerhotalolle tiistain aikana (noutopalvelun hoitaa kunta). Säkkejä ei haeta puistoista, metsästä eikä yli 10 metrin päästä ajoreitistä.

Su 5.5 grilli kuumana klo 15-17 Kuusirinteen kerhotalon pihalla kiitokseksi talkoolaisille.

TERVETULOA!

Järjestäjä: Lepsämän kyläyhdistys

Lepsämän nuorisoseurantalon kunnostus mukana osallistuva budjetointi äänestyksessä

Lepsämän nuorisoseurantalon kunnostus pääsi mukaan Nurmijärven kunnan osallistuva budjetointi äänestykseen. Haettu summa on 14 000€, joka käytetään mm. sisäseinien maalaukseen, ulkokaton korjaukseen ja ulkoseinien paikkamaalaukseen.

Nyt tarvitaan juuri sinun ääntäsi! Äänestäkää mielellään koko perheen voimin ja tuttujakin kannattaa pyytää!
Äänestämään pääsee 24.3. saakka verkkoasiointipalvelu Solmun kautta (https://solmu.nurmijarvi.fi/…/osallistuvan-budjetoinnin-ehd…) tai paperisella äänestyslomakkeella Rajamäen, kirkonkylän ja Klaukkalan kirjastojen asiakaspalvelupisteessä sekä kunnanviraston asiakaspalvelupisteessä.


> Katso lisätietoa Nurmijärven kotisivuilta. 


Kiitos äänestäsi!

Kivenkyydin kehityskysely 2019

Hei Lepsämäläinen, olethan huomannut että kunta on julkaissut Kivenkyydin kehityskyselyn? Kyselyyn voi vastata 31.3 2019 saakka sähköisesti kunnan sivujen kautta tai paperisella lomakkeella kirjastoissa.

Avaa tästä sähköinen kyselylomake

Tavoitteena on, että Kivenkyyti voisi jatkossa palvella vielä nykyistäkin runsaampaa matkustajajoukkoa Lepsämässä. Kyselyyn toivotaan vastauksia myös Kivenkyydin nykyisten käyttäjien lisäksi myös niiltä joiden matkustustarpeisiin Kivenkyyti ei vielä ole ollut toimiva ratkaisu. Lisäksi toivotaan ehdotuksia erityisesti kesäajaksi kattavista palveluista.

Toivottavasti tänäkin vuonna me olemme kunnan aktiivisin kylä, siis kaikki vastaamaan! Toivottavasti saamme myös koululaiset ja nuoret aktivoitumaan ja vastaamaan runsaslukuisesti!

Kevään odostus terveisin
Aulis Mäkinen
Lepsämä
040 7072 746
Kivenkyydin seurantaryhmän jäsen
vanhusneuvoston puheenjohtaja
aulis.makinen@kotikone.fi

Vuosikokous 31.3.2019

Lepsämän perinne- ja kyläyhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään sunnuntaina 31.3.2019 klo 16.00 alkaen Nuorisoseurantalo Toukolassa (Lepsämänkaari 4).  Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen kohdassa 11 mainitut asiat.

Virallisen vuosikokouksen lisäksi  keskusteltavia asioita on ainakin kevään tulevat tapahtumat.

Kahvitarjoilu!

Tervetuloa!

Vuosikokous 2019, esityslista

Vuosikokous kutsu