Kivenkyydin kehityskysely 2018

Hei Lepsämäläinen, olethan huomannut että kunta on julkaissut Kivenkyydin kehityskyselyn? Kyselyyn voi vastata 31.3 2018 saakka sähköisesti kunnan sivujen kautta tai täyttämällä paperiversion autoissa tai kunnan palvelupisteissä.

> Avaa tästä sähköinen kyselylomake

Tavoitteena on, että Kivenkyyti voisi jatkossa palvella vielä nykyistäkin runsaampaa matkustajajoukkoa Lepsämässä. Kyselyyn toivotaan vastauksia myös Kivenkyydin nykyisten käyttäjien lisäksi myös niiltä joiden matkustustarpeisiin Kivenkyyti ei vielä ole ollut toimiva ratkaisu. Lisäksi toivotaan ehdotuksia erityisesti kesäajaksi kattavista palveluista.

Toivottavasti tänäkin vuonna me olemme kunnan aktiivisin kylä, siis kaikki vastaamaan! Toivottavasti saamme myös koululaiset ja nuoret aktivoitumaan ja vastaamaan runsaslukuisesti!

Jos on tarvetta saada paperiversioita niin voisin toimittaa niitä vaikka Nuorisoseuran talolle.

Keväisin terveisin
Aulis Mäkinen
Lepsämä
040 7072 746
Kivenkyydin seurantaryhmän jäsen
vanhusneuvoston puheenjohtaja
aulis.makinen@kotikone.fi