Kyläsuunnitelma

Kyläsuunnitelma on asukkaiden laatima kirjallinen dokumentti siitä, miten tahdomme itse omaa kyläämme kehittää ja mitä odotamme yhteiskunnan tekevän. Tausta-apuna suunnitelman laadinnassa ovat olleet Nurmijärven kunta, maaseudun kehittämisyhdistys Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry sekä Uudenmaan maakunnallinen kylien yhteenliittymä Länsi-Uudenmaan kylät ry.

Suunnitelman on laatinut vapaaehtoiselta pohjalta koottu työryhmä, joka on kokoontunut 13 kertaa. Lisäksi on järjestetty yksi koko kylän keskusteluilta. Työryhmä laati kyläläisille kyselyn, johon saatiin 141 vastausta ja järjesti 22.5.2013 kyläillan, jossa kyselyn tuloksia käsiteltiin.

Lepsämän kyläsuunnitelma julkaistiin kylien yhteisessä julkistamistilaisuudessa 31.10.2013 ja se on luettavissa myös allaolevasta pdf-linkistä.

Nurmijärven Uutiset 16.2.2013

Lepsämän kyläsuunnitelma 2013-2015

31.10.2013 julkaistu Lepsämän kyläsuunnitelma 2013-2015 (pdf)

Työryhmään ovat kuuluneet Eevi Astikainen, Alpo Forsström, Hannu Hyvämäki, Helena Hyvämäki-Mäenpää, Timo Hyvämäki, Riitta Hämäläinen, Anttu Immonen, Pentti Lahdenvuo, Heini Lehto, Soili Lehtonen, Sari Mustonen, Mirkka Pellinen, Santtu-Matias Rouvali, Pasi Tuomi ja Matti Vanhanen.

Nettityöryhmä: Eevi Astikainen, Helena Hyvämäki-Mäenpää, Anttu Immonen, Mirkka Pellinen, Pasi Tuomi